Kymmenen vuotta sitten perustettu Ruuskanen yhtiöt muutti nykyisiin toimitiloihinsa Ylöjärven Elovainioon kuusi
vuotta sitten. Silloin hinauspalvelun yhteyteen perustettiin myös Suomessa harvinainen autojen käsin pesu ja sittemmin yrityksen toiminta on laajentunut myös perävaunujen ja autotrailerin vuokraukseen.
Kulunuttalvi on ollut vilkasta aikaa hinausalalla. Kiireisin sesonki osuu vuosittain joulu-helmikuulle,
jolloin tapahtuu paljon ojaanajoja sekä kovien pakkasten aiheuttamia autojen hyytymisiä.
– Tästä syystä moni luuleekin, että hinausalalla töitä riittää vain talvella, mutta kyllä hommia riittää muulloinkin. Yhtälailla esimerkiksi kovat hellelukemat voivat aiheuttaa sähkövikoja jopa ihan uusiin autoihin. Lisäksi maanteillä liikkuu kesäaikaan paljon enemmän matkustajia, niin kotimaisia kuin ulkomaalaisiakin,jotka työllistävät, kertoo Riitta Ruuskanen.
Tien poskeen jäänyt ihminen on Ruuskasen henkilökunnalle tärkein asiakas, tärkeämpi kuin hinausta tai huoltoa tarvitseva auto.
– Pyrimme siihen, että asiakas pääsee jatkamaan matkaansa omalla autolla, jos suinkin vain mahdollista. Mutta jos auto on mennyt sellaiseen kuntoon, ettei sillä voi jatkaa matkaa, pyrimme keksimään asiakkaille muita vaihtoehtoja. Tällöin he
voivat jatkaa matkaansa esimerkiksi junalla tai vuokra-autolla. Turhaan esimerkiksi lapsiperhe jättää kesälomareissuaan väliin, jos auto hajoaa matkalla, kuvailee Tommi Ruuskanen.
Ongelmien sattuessa asiakkaan hätä on suuri, oli kyseessä sitten pieni tai isompi haaveri. Siksi nopeus ja ympärivuorokautinen päivystys ovat koko Pirkanmaan alueella toimivan Ruuskasen työskentelyn pääperiaatteitta.
–ATK-pohjaisen työnohjausjärjestelmän avulla pystymme lähettämään paikallelähimmän vapaana olevan tai pian vapautuvan kuljettajan eikä paikallistamispuheluihin kulu turhaa aikaa, Tommi Ruuskanen kertoo.
– Yleensä olemme paikalla auttamassa asiakasta 30–45 minuutissa hälytyksestä, hän jatkaa.
Ruuskasilta löytyvät vinkit myös lähestyvään pääsiäisliikenteeseen.
– Sää vaikuttaa paljon siihen, miten liikenne tuolloin sujuu. Kelistä riippumatta matkaan kannattaa varata kuitenkin riittävästi aikaa. Lisäksi ennen lähtöä on syytä varmistaa, että kännykässä on riittävästi virtaa ja puhelimeen on hyvä tallentaa myös Autoliiton Pajunkissa-operaation numero, joka on autoilijoiden apuna pääsiäisen liikenteessä.